logo


mia Mia

Valmistuin Oulun Lyseon lukion IB-linjalta keväällä 2009. Hain Turun Kristilliseen Opistoon opiskelemaan kieliä ja viestintää, sillä olen jo pitkään ollut kiinnostunut kielistä ja tavoitteenani on päästä tänä keväänä Turun Yliopistoon opiskelemaan englanninkielen kääntämistä ja tulkkausta. Ratkaisu opistoon hakemisesta sai alkunsa siitä, etten päässyt Yliopistoon ja halusin käyttää välivuoteni järkevästi perehtymällä tarkemmin kielten opiskeluun, jotta saisin paremmat valmiudet päästäkseni yliopistoon.

Opiskelu opistossa on ollut mielenkiintoista ja monipuolista ja opiskelun ohella on tullut tutustuttua uusiin, mukaviin ihmisiin, joiden kanssa olisi kiva pitää yhteyttä tulevaisuudessakin. Pienen ryhmäkoon ansiosta opiskeluilmapiiri ja ryhmän yhteishenki ovat pysyneet hyvinä ja kaiken kaikkiaan olemme olleet tiivis ja toistemme kanssa hyvin toimeentuleva porukka. Eräs tämän opiskeluvuoden kohokohtia on mm. yhteinen viikon pituinen opintomatka Barcelonaan, johon taipaleemme opistolla huipentuu.
 
copyright